Enkelihoitaja ja Foxman

ENKELIHOITAJA

Alku

Tunnen Enkelin käden.
– Nuku vielä, nuku nuku…
Ihanan pehmeä käsi tyynnyttelee minua kuin lasta. Aistin jopa enkelin hajuveden tuoksun.
Nukahdan hellään hivelyyn, joka seuraa minua unimaailmaan. Olen paratiisitaivaassa. Minua silitellään ja hellitään; joskus olen tuntevinani jopa pehmeät huulet omiani vasten. Taivaan ilot kutsuvat minua, olen mies ja minun on hyvä olla.
Jos havahdun, enkelin käsi laskeutuu paijaamaan minut takaisin salaperäisten tuntemusten maailmaan. Herkimpienkin sykäysten takaa erottuu jyskyttävä ikuinen kipu kunnes valo sammuu.
Kun lopulta herään, kaipaan Enkeliä.
Kivun lisäksi jäljellä on alaston tyttö nahkapanta kaulassaan. Musta enkelikö?
– Welcome back, tyttö sanoo.
Tahdon oman enkelini takaisin.
– Hsss… Enkeli on mennyt…
Päätä viiltää, olen märkä ja jokapaikkaan sattuu.
Nahkapanta nauraa.
– Enkeli… niinpä. Pike on mennyt. Se tuli mua ovella vastaan. Ikinä en oo nähny sitä niin onnellisena! Se on hulluna hoitamiseen ja nyt se lopultakin sai hoitaa ihan oikeesti!
En ymmärrä sanaakaan. Suljen silmäni ja toivon että oikea enkeli tulisi takaisin minua hoivaamaan. Vähän ennen uutta nukahdusta tunnenkin hennon käden poskellani. Joku laulaa ”nuku nuku nurmilintua”.
Tämä on sittenkin taivas.

1

Herään hirveään janoon ja painajaiseen, jossa koko maailma hyväilee minua.
Jokin painaa kättäni ja toista kylkeäni, jokin… lämmin ja elävä. Huomaan että tyttö makaa minussa ihan kiinni. Yritän kääntyä ja hän herää.
– Onks sun parempi olo? Pike sano että kun sä seuraavan kerran heräät, sun pitäs voida paremmin.
Ravistelen päätäni ja tiedän että minulla on aivotärähdys, kiitos lasipääni.
Yhtäkkiä olen täysin hereillä. Halkean, jos en heti pääse vessaan. Se on kuulemma hyvä merkki. Tyttö tarjoaa sorsaa, jonka enkelihoitaja on tuonut, en saisi vielä nousta.
– Ei, minä haluan vessaan!
Varjokuvat häivähtävät jyskyttävässä päässäni. Ihan kuin joku olisi pissattanut minua, kun olin tajuton… ja jotain muutakin… Yritän nousta.
Tyttö pomppaa lattialle ylitseni. Hän on alasti nahkapantaa lukuun ottamatta, eikä minullakaan ole mitään päällä. Mitä täällä on tapahtunut?
Tyttö nauraa.
– Ei ei, ei mitään sellasta. Mä halusin vaan nukkua sun vieressä ja mä nukun aina näin. Sut me riisuttiin jo edel­lisenä yönä, Piken mielestä se oli välttämätöntä… Oota, mä autan sua.
Tyttö ei ujostele yhtään. Miten olen voinut päätyä tällaisen tytön sänkyyn ja miten voimme nukkua yhdessä? En muista mitään.
Annan tytön raahata itseni lattian yli suureen vessaan.
– Sehän meni hyvin, tyttö kannustaa horjuvaa hahmoani kummallinen palava katse silmissään. Läähätän uupuneena. Ehkä olisi… pitänyt huolia se sorsa…
Horjun seinänvieressä, enkä edes näe pönttöä.
– Anna mennä, siitä vaan, älä yhtään ujostele, herra.
En käsitä tytön juttua mutta en jaksa väitelläkään.. Valo polttaa silmiäni.
– Pysy siinä, mä sammutan valon, tyttö sanoo.
Horjahdan, ja jalkani alkavat pettää. Tyttö ottaa minusta kiinni.
Tunnen kuinka minua viedään kohti sänkyä pimeässä huoneistossa, johon katuvalot luovat kelmeitä varjoja. Kaadun petiin ja ummistan silmäni saman tien.

Tällä kertaa havahdun lohduttomaan nyyhkytykseen.
– Mä haluun niin hirveesti olla jonkun kanssa, tyttö vaikeroi – eikä mulla oo ketään!
Tytön pitkä vaalea ohut tukka on liimautunut minuun kiinni ja kasvot ovat aivan märät. Kyyneleitä valuu noroina pitkin punehtuneita poskia. Voisi kuvitella että tuollainen itku saisi olka­päät liikku­maan tai edes rinnan kohoamaan kuin mykkäfil­meissä, mutta tyttö vollottaa melkein liikkumatta.
– Älä itke enää, minua sattuu päähän, sanon ja yritän silittää tyttöä samalla kun mietin mitä tämä kaikki oikein on olevinaan.
– Ole mulle paha, jooko, tyttö rukoilee. – Muuten mä kuolen!
Voiko itkemiseen kuolla, mietin, mutta en halua jatkaa kokeilua.
– Okei, okei, kunhan lopetat, sanon hätäpäissäni.
– Sano mitä mä teen ja mä teen, sano, pakota mut tekemään jotakin, oo mulle paha!
Tätä ei opetettu koulussa.
– Määrää mua! tyttö anoo ja mietin mitä voisin pyytää. Jotakin pitää sanoa.
Aivan ensiksi vaadin saada tietää mitä on tapahtunut.
– Yks Kimppu hakkas sut. Se on tappanu ainaskin yhen tyypin sinne samalle kujalle, ehkä kaks. Ja Amoksen luona se potki yhen tyypin niin että sille tuli pysyvä aivovamma. Kun mä näin mihin se sut vei, mä sanoin Pikelle et nyt se tekee susta selvää. Niin me sit tultiin kattoon ja löydettiin sut. Me raahattiin sut mun autolla tänne. Pike ties ett sä toivut, se on nähny duunissa pahempiikin jotka on toipuneet ihan itsestään.
Nielaisen.
– Haluisit sä vettä? Pike sano, että sä voit juoda jos sua janottaa.
Juu, haluan.
– Ai niin, sit Pike käski antaa sulle tällasen piltsun neljän tunnin välein.
Yritän katsoa pillereitä.
– Älä pelkää, kyll se tietää. Se sano, että se lukee ittensä lääkäriks. Avaa vaan suukku ja unohda kaikki, jooko.
En jaksa vastata. Saan vaivoin niellyksi pienen pillerin. Verenmaku huuhtoutuu pois vedellä mutta vatsaa polttaa.
– Kiitos.
– Pike tutki sut, se on hoitsu ihan oikeestikin. Mä sanoin ett sua ei saa viedä mihkään lasarettiin. Pike sano ett sen tarttee valvoo sun vieressä, että sä et mee koomaan tai jotain. Se istu koko yön ja aamun ja päivän ja vielä koko illan sua hoitamassa, aatella. Mut kyl se oli onnel­linenkin, se ei kato voi toteuttaa itteensä hoitsuna silleen kun se haluis, se on saanu jo kaks varotusta ja sitä tarkkail­laan…
Tytöltä tulee puhetta kuin unikasetilta. Silmäni alkavat taas lupsahdella.
En varmaankaan ole nukkunut kauan, koska tyttö ei ole liikahtanutkaan. Hän nyyhkii edelleen kyljessäni.
– Sä lupasit! hän vaatii.
Mitähän minä olen luvannut? Ei aavistustakaan. Miksiköhän tytöt eivät ole vieneet minua sairaalaan?
Elän vielä, pää vain on kuin muurahaispesä. Aivoverenvuotoa ei silti ole tullut eli olen onnekas. Muuten olen yhä tulessa, jokainen liike sattuu.
Jos jaksaisin, pohtisin, kuka olen. Pää on kuin ampiaispesä ja pienikin liike sattuu.
Haluaisin nukkua, mutta en kuulemma saa. Minun on oltava hereillä vähintään muutaman tunnin välein.
En vain jaksa.
– Herra, sinun on pakko. Hoitsu sanoi, että sinulle voi vieläkin tulla aivoverenvuoto ja se kyllä tietää.
Nahkapanta yrittää saada minua nousemaan. Hän rukoilee, maanittelee ja uhkailee.
Pakko minun onkin nousta ottamaan niitä pieniä pillereitä ja vaatimaan Nahkapannalta jotakin juotavaa. En kuulemma saisi juoda. Hah. En ehkä saisi juoda viinaa, mutta ryyppy helpottaa hetkeksi. Ja vettä en voi juoda.
– Ottaisit vaikka mehua tai teetä tai kahvia, Nahkapanta yrittää mutta ei voi minulle mitään. Hän tekee kaikkensa hyväkseni. Onkohan hän joku sukulainen?
Omituista. En jaksa puhua. Mikään ei saa minua pysymään hereillä.
– Tässä, tyttö sanoo, ota tämä, se on konjakkia, se piristää, ota vain. Hoitsu sanoi että sinun on pakko pysyä hereillä vaikka millä keinoin niin että kai tämäkin on sitten sallittua. Ota!
Voin heti vähän paremmin, vaikkei se minua nukkumasta estä. On helpompi levähtää kun vasarat pitävät taukoa.
– Hei, sinä et saa nukkua, kuuletko. Kuuletko!

FOXMAN

ILMOITUS

Koska olette kieltäytynyt teille tarjotusta työpaikasta,
työttömyyspäivärahan maksu keskeytetään ja teidät asetetaan karenssiin kuudeksi (6) viikoksi.

TOIMISTO

Ai minäkö räyhään?
Missä on rahat? Anun rahojen olisi pitänyt tulla jo kaksi päivää sitten.
Tyttö katsoo hölmönä.
– Mikä teidän henkilötunnus on? Täällä sanotaan että tämä Anu… on pantu karenssiin.
Pysy rauhallisena.
Juu, mutta mitä se tarkoittaa ja missä on rahat? Ai että ei voida maksaa kun Anu on kieltäytynyt työstä!
Jumalauta!
– Minä en ole kieltäytynyt. EN varmasti ole kieltäytynyt!
Et tietenkään, se nainenhan löi sinulle luurin korvaan… Mutta ne rahat meidän on saatava, ei köyhillä ole varaa odottaa, ei meillä ole vararahastoja josta ottaa!
Älä huuda enempää, tytölle tulee pisut.
– Teidän on mentävä Siiri Rautiaisen luo, mutta hänellä on ASIAKAS!
Asiakkaita ollaan mekin. Jos näille antaa siimaa, ne eivät lopeta koskaan. 420, 421, siinä!
Nainen ei ehdi nousta, mutta asiakas on nopeampi.
Hän ei halua jäädä tielle. Nyt nainenkin on ylhäällä.
– Mitä tämä oikein tarkoittaa?
– Me halutaan vaan meille kuuluvat rahat! Sinä kuulemma olet kieltänyt maksamasta Anulle.
– Se ei kuulu sinulle.
– Väärin. Se sattuu kuulumaan minulle vähän helvetisti. Vai keskustelet sinä vain hänen kanssaan. Ei voi olla totta. Kuule! Sinä keskustelet minun kanssa. Ja sinä maksat minulle. Nyt tämä peli loppui!
– EI SAA KÄYDÄ KIINNI!
Ja miksei. Siinä on ikkuna. Sinä lähdet nyt siitä malliksi kaikille muille!

AFFE

Hei, ei niin kauas.
– Affe! Seis! Irti! IRTI!
Onko hämmästyneempää koiraa nähty? Isäntä, mitä sinä tarkoitit? Minullahan oli jo jäniksenpoika suussa. Eikö niitä juuri sen takia ajeta, että ne otetaan kiinni?
Voi Affe, hieno poika! Hyvä juttu.
Minäpä kerron sinulle yhden asian: tämä jäniksenajo on ollut vain leikki. Ei sinun ole ollut tarkoitus niitä oikeasti kiinni saada. Mutta niinpä vain sait, tosin aika pienen, mutta kuitenkin. Hyvä poika!
Karkuun se silti pääsi, Affen silmät sanovat. Tällä kertaa en tainnut olla sen luottamuksen arvoinen.
Mutta sinähän olet sakemanni. Tärkeintä ja hienointa tässä jutussa on, että sinä tosiaan päästit irti. Sitä ei kuule moni koira tekisikään, ei varmasti. Sinä ansaitsisit mitalin. Hyvä poika, hyvä hyvä!
Affe on tosihieno poika ja hyvin koulutettu.
Voidaan olla tyytyväisiä molemmat.
– Ollaan me hienoja poikia! Mutta nyt lähdetään. Sivulle!

SUVI

– Hei!
– No hei kulta.
– Eiks tää oo ihanaa, missään ei oo tällaista auringonlaskua, kattokaa kundit hei.
– No hei, ota olut, kulta pieni!
– Olut, en mä voi enää! Mira pitää viedä nukkumaan.
– Yks vaan!
– Aki hei, onks toi Krisu ihan kännissä?
Kikatusta.
Kaikkihan me ollaan, paitsi Mira.
Oranssi aurinko näyttää putoavan mereen. Näinkö maailmakin joskus loppuu, valo vain katoaa? Krisulla harittaa jo katse, se ei taida nähdä koko juttua.
Kato hei Krisu auringonlaskua!
– Mä oon kuule nähny sen 16 kertaa.
Vaan 16 kertaa?
– Täällä, Thaimaassa. Mä oon ollu täällä 16 kertaa.
Varmaan. Mutta montako auringonlaskua olet nähnyt? Olkoon. Miraa haukotuttaa. Suviakin kikatuttaa kummasti, uikkarin olkain on valahtanut. Vahingossako? Äh. Suvilla on maailman ihanimmat tummat silmät kuin jollakin lolitalla. Pitäisiköhän mennä vielä uimaan?
Paras retki tähän mennessä ja ihan bungalowin nurkalla. Jee tätä elämää. Huomenna on uusi päivä ja uudet bisnekset. Kauppias Satrakin tuli niin saakelin känniin, ei kai ole tottunut suomalaisten tavoille, mutta tottuu vielä.
– Äiti! Sä lupasit. Mulla on nälkä! Ja mun pitää päästä pissalle.
– Pissaa siihen rannalle!
– Eikä, mä en haluu!
Suvi kikattaa, hänen on pakko mennä. Mutta te jätkät pystytte sitten tässä kotirannassa.
Pystyyköhän Suvi laittamaan Miran nukkumaan? Mikähän sitä kikatuttaa. Toinenkin olkain on pudonnut.
Sulta putoo uikkari.
Suvi solauttaa koko yläosan pois, onko näin hyvä. Ja täältä ette sitten lähde mihinkään vaan tulette nukkumaan, hän odottaa… Hmmm…
Suvi retuuttaa Miraa rannasta. Paksussa valkoisessa hiekassa on vaikea kulkea. Joskus Miraa käy vähän sääliksi, tyttö joutuu olemaan tällaisen remmin mukana, vaikka ei hän juuri valita, hän on tottunut reissaaja, nähnyt melkein kaiken.
Krisu kaivaa kätköistään litteän viskipullon.
– No veli, otetaan vähän… Ja sitten karataan. Mennään kylille naisiin, jooko. Ei Suvi enää tule, se sammuu sisälle.
Sunhan se on vaimo. Kummallista vaikka tuttua. Krisun tekee taas mieli jonnekin viiden pennin huoralaan. Mikä piru se niissä sitä vetää?
Jos olisi päivä se menisi varmasti rannalle hierontaan kunhan vain kuulisi kutsun “masaase masaase“. Ja vaimo on noin ihana ja lapsi… kohta se taas saa raivokohtauksen tuosta viskistä.
Yäk, taskulämmintä viskiä, miten helvetissä sitä voi juoda?
– Eiks oo ihanaa!
Tottakai. Ja yhtäkkiä on täysin pimeää, vain pieni katuvalo loistaa jossakin. Tämä on tosiaan paratiisi, ääntäkään ei kuulu, mitä nyt moottorivene jossain säksättää.

ANU!

Kulta, rentoudu, älä jännitä. Vapaudu!
Sinä panet koko ajan hanttiin. Rentoudu!
Anna minun tehdä sinut onnelliseksi. Minä pystyn siihen kyllä.
Älä ajattele mitään, nauti vain!
Juuri noin, no nyt.
– Rakas mitä sinä teet?
Hysss… ei niin lujaa, nauti mutta älä huuda niin että koko talo herää. Hsssss…
– Rakas! Minä rakastan sinua!
Anna mennä, perille asti! Älä, ajattele mitään, älä jännitä, anna mennä!
– Oi oi, ei eiiii.
Kuka on paras?
Älä mieti, vaan vastaa!
– Sinä!
Valehtelet! Kerro totuus! Tunnusta, kerro kerrankin totuus, tunnusta koko juttu!
– Sinä!
Valetta! En minä vaan kuka?
– Minä rakastan sinua!
Käänny.
– En minä voi!
Voit sinä!
Käänny vaan, hyvä!
Kenen kanssa haluaisit olla juuri nyt?
– Sinun.
Valehtelet! Eikun oikeasti. Johaninko? Haluaisitko olla Johanin kanssa sano!
– Haluaisin haluaisin haluaisin…
Saat olla rakas joskus saat minä lupaan. Mutta minä olen nyt sinun kanssa. Miltä se tuntuu. Sano totuus!
– Ihanalta!
Kumman kanssa olisit mieluummin, minun vai Johanin.
– Sinun! Sinun!
Eikä. Kummanko?
– Johanin!!!!
Hyvä tyttö. Mutta nyt minulta tulee, sinulla on ihana kaula! Minä rakastan sinua.
– Niin minäkin sinua!
Ketä sinä rakastat ketä..
-Sinua!!
Eikä. Vaan ketä. Oikeasti.
– Johania johania johania…
Ihanaa, rakas!

VANHA KAUPUNKI

Outo pari nojailee toisiinsa pienen kahvilan portinpielessä messinkirinkelin alla. Nainen näyttää pyöristyneeltä ja blondatulta, miehen toinen silmä on peitetty merirosvolapulla. Peter käskee olemaan tuijottamatta.
Hassun näköisiä.
Vaikka niin kai ollaan mekin, molemmilla epämääräiset luonnonsyöjävaatteet, tukka ponnarilla, toisella tupakka kädessä, toisella takkuinen parta.
Peter opastaa puhumaan englantia, sisällä voidaan puhua suomea, jos ollaan kahdestaan.
Vaatimattomassa huoneessa ei ole kuin pari hassua sänkyä eikä edes töherryksiä seinällä. Outo kämppä.
Vähän ajan kuluttua lukko rapisee ja sisään tulee se hassunnäköinen pariskunta.
– Mel ja Tony, Aki, Peter esittelee. Katson paria silmät selällään, varsinkin kun Mel tekee pika-abortin ja poistaa vyllit mahasta ja Tony riisuu merirosvolapun. Näytän taatusti idiootilta mutta Peter pelastaa minut:
– Minä takaan tämän miehen!

VUORILLA

Rasvaa tippuu pöydälle. Mistään ei saa niin hyvää lammasta kuin täältä. Missä me muuten ollaan?
– Vuorilla! Tämän paikan tietää vain harvat. Mutta eiks oo hyvää hei?
Hyvää ja riittävästi. Krisu näyttää jo neljännen kerran kuinka lammasta syödään: molemmilla käsillä reidestä kiinni ja sitten vain hampaat töihin.
Tämä täytyy saada purkkiin.
– Oota, mä otan tosta kuvan!
– Tarjoilija! Samanlaiset.
Sujuvasti suomeksi kuten aina, mutta poika vain pokkaa: si si senor.
Lampaanreiden järsiminen käy molemmille aina vain vaikeammaksi. Hyväkään viini ei tuo leukoihin uutta puhtia, kahvi ja konjakki saavat päät notkahtelemaan.
– Sä oot hieno mies…Aki…
No.
– Sä et oo vielä koskaan sanonu, että mä en saa ottaa enää.
Miksi mä sellasta sanosin?
– No hei kun kaikki muut aina sanoo, että sä et saa ottaa enää kun sun pitää AJAA! Suvikin!
– Mutta en mä!
Laskun kanssa on tavanmukaista hässäkkää, mutta ulos päästään. Autokin löytyy. Me taidetaan tosiaan olla aika kännissä.
– Mutta Veli, mä ajan hei, Krisu julistaa.
Tietenkin.

MEL

Täytyy muistaa kiittää Peteriä tuosta kauniista pojasta, jonka hän toi. Hänhän on kuin jumala, pitkä, laiha, kiharatukkainen, kapealanteinen, parrakas – juuri sopiva tähän ryhmään!
Tietääköhän se edes mihin se on sitoutumassa? Sehän melkein punastuu.
– Tottakai. Me on puhuttu Peterin kanssa näistä asioista pitkään… maailman tilasta ja siitä mitä pitää tehdä, Peter on hyvä opettaja.
Tony näyttää kireältä. Hän haluisi hoitaa kyselyt kun se kuulemma kuuluu sille!
Tony parka, aina niin tarkka muodoista. Silti se ei ymmärrä mistään muusta. No kyselköön.
– Miten te tunnette toisenne?
– Seurustelimme sisarusten kanssa.
– Oletteko te vielä näiden sisarten kanssa?
Hämmentynyt katse ja pieni puna närkästymisen merkiksi.
– Olemme. Käyn Peterin luona aina kun pääsen, tämä on niin hieno kaupunki.
– Entä jos sinulta aletaan kysellä, kerrotko Peteristä?
– Mitä? Mitä minä voisin kertoa? Me olemme sukulaisia siskosten kautta, muusta en tiedä. Minä en kerro mitään. Mitä minä edes voisinkaan kertoa!
Poika närkästyy yhä enemmän. Se on hyvä. Pidän miehistä, jotka osaavat puolustaa itseään ja suuttua oikeassa paikassa.
Tony kysyy uudestaan, voiko poikaan luottaa. Tämä tulistuu aidosti.
– Millä oikeudella sinä alat kuulustella minua! Et sinä ole pomo. Sinun tehtäväsi on selvittää uusien jäsenten taustat. Ja kun Peter sanoo, että minuun voi luottaa, minuun voi luottaa!
– Mutta me tarvitsemme enemmän…
Nyt tämä saa riittää.
– Tony, minä jatkan. Oletko valmis antamaan henkesi liikkeen eteen?
Tuijottaa harmistuneena kuin lentoon lähdössä.
– Oikeasta syystä, en huvikseni. Mieluummin teen kaikkeni, että voin olla hyödyksi jotenkin muuten. Jos minun henkeni jotakin edistäisi, voisin vetäistä ranteet auki samantien, mutta siitä taitaisi syntyä vain sotkua.
Älykäs. Hyvä. Älykkäämpi kuin tuo tomppeli, ehkä minuakin älykkäämpi. Hienoa.
– Hyvä on, sinun henkesi on nyt minun ja minun henkeni sinun.

VUORILLA

Mitä on tapahtunut? Töötti soi täysillä.
Krisu on romahtanut rattia vasten, auto käy, missä me ollaan? Täältä on päästävä pois ennen pimeää! Ja tuo ääni on saatava sammumaan.
Kaikki jäsenet tuntuvat ehjiltä. Krisu kuorsaa, se on sammunut rattiin!
Kun edes tietäisi missä ollaan. Hei herää! Missä me ollaan! Kuulitko, herää tai minä jätän sinut tänne. Takapenkille nyt!
Ja sitten. Pakkia kai. Miten tässä näin kävi. Minunhan ei nimenomaan pitänyt ajaa. Me molemmat on juotu yhtä paljon ja Krisu kuorsaa.
Kai sitä ajaisi, jos näkisi molemmilla silmillä tai jos näkisi vaikka vain kaksi polkua. Tai kun edes tietäisi mihin pitäisi ajaa.
Hei herää nyt sen verran että sanot miten täältä pääsee pois.
Eihän näin voi käydä kenellekään! Missä helvetissä me ollaan?

SUVI

Hävetkää, tehän ette oo muuta tehny kuin pörränneet!
Sen näkee teistä, molemmat turvoksissa ja silmät kuin tulipalon jäljiltä.
Tässä ei nyt kultapienet auta. Tuommoisia helyjä minulla on ihan tarpeeksi.
Hyvä yritys silti. Krissellä on kaiken lisäksi huono omatunto. Olisi pitänyt olla mukana, mutta enhän minä voi joka matkalle lähteä, Miran takia.
No tottakai saatte anteeksi. Ja sitä paitsi minkä teille mahtaa.
Jessus minkä näköisiä miehiä, kuin multakasasta repäistyjä, puvutkin kurtussa kuin talvisodan jäljiltä. Voiko teille muuta kuin nauraa?
No entä bisness?
Tuntuu olevan tuttu sana. Ne siis eivät ole edes yrittäneet myydä sitä taloa vaikka kauppakirjoja piti mennä allekirjoittamaan.
Siis bisness? Muistatteko? Se mitä teidän piti mennä hoitamaan. Aa! Niin, juuri se. Että mitä!
Ei voi olla totta. Ne on vaihtaneet toimiston neljään taloon. Neljään keskeneräiseen taloon. Ja mitä te meinaatte niillä tehdä, ette taas tiedä vai? Palvelutaloja? Kuka meistä tietää mitään palvelutaloista?
Palvelutaloja. PALVELUtaloja. Nyt ne vasta sotkun on keksineet. Te ootte hulluja! Ai että siinähän se juju onkin. Niin varmaan!
Antakaas kun arvaan. Toimisto on mennyt käsirahana ja nyt pitäisi keksiä jostakin loppurahat kun pää alkaa vähän selvitä. On mahtanut vanhalla ukolla olla hauskaa teidän kanssa. Siellä te ootte istuneet sen hienossa toimistossa, nauttineet sherryä ja poltelleet sikaria ja panneet nimet papereihin.
Mutta mistä rahat, jos sopii kysyä. Ai Sveitsistä. Juu kyllä Sveitsissä rahaa on. Onpa tosiaan omaperäistä, kas kun ei Lontoosta. Oven kautta, vai?
No omapahan on keinunne mutta hulluja te tosiaan ootte ja kaikki joutuu taas kärsimään.
Mutta enää ei sitten viinan tippaa! Ja nyt saatte pitää minua hyvänä!